Historia

Albergan vapaaehtoinen palokunta perustettiin vuonna 1907, mutta tuon yhdistyksen toiminta hiipui kuitenkin nopeasti. Vuonna 1925 samalle alueelle perustettiin uusi palokunta, Alberga frivilliga brandkår, Albergan vapaaehtoinen palokunta, jolla oli ensimmäisen toimintavuotensa lopussa jo 35 aktiivista jäsentä. Ensimmäinen oma paloauto rakennettiin vuonna 1928.

Vuoteen 1989 asti paloasemamme sijaitsi Lintuvaarantien varrella. Punaisessa puurakennuksessa ei ollut lämmityksen tai juoksevan veden kaltaisia ylellisyyksiä. Nykyinen paloasema sijaitsee aivan Leppävaaran keskipisteessä, junaradan pohjoispuolella, erinomaisella paikalla palokuntatoimintaa ajatellen. Palokuntamme on nähnyt Leppävaaran muutoksen maalaispitäjästä suureksi kaupunkikeskukseksi. Lisää palokuntamme moninaisesta historiasta 90-vuotisjuhlaan kirjoitetusta historiakatsauksesta.

Paloasema

Paloasemanamme toimii vuonna 1989 valmistunut rakennus osoitteessa Portinvartijantie 3. Kuluneista vuosista huolimatta paloasemarakennus on säilynyt hyvässä kunnossa ja palvelee edelleen monipuolisesti palokuntaamme. Rakennuksessa on autohalli, johon mahtuvat kaikki palokuntamme ajoneuvot. Autohallin yhteydessä on pieni korjaamo sekä paineilmalaitteiden huoltopiste.

Oppituntimuotoisen koulutuksen pidämme omassa koulutustilassamme, joka taipuu pienin muutoksin myös erinomaiseksi juhlasaliksi tai kokoustilaksi noin 30 henkilölle. Hälytysten ja juhlien muonitus onnistuu koulutustilan vieressä sijaitsevassa suuressa keittiössä. Lisätietoja juhla- tai kokoustiloista palokunnan isännöitsijältä.

Varustehuollon hoidamme pyykkihuoneessa, ja tarvittaessa vaihtovarusteita haetaan yläkerran varuste- ja kalustovarastosta. Keikkojen savunhajun iholta saa hikoiltua pois omassa saunassa, ja saadaanpa kesällä myös makkarat paistettua kunnon ulkogrillissä. Omalla kuntosalilla palokuntalaiset pitävät monipuolisesti huolta kunnostaan. Paloaseman yläkerrassa on huoneisto, johon palokuntalaiset voivat mennä vaikka lepäämään tai pelaamaan pelikoneella.

Toimintaympäristö

Leppävaaran VPK sijaitsee Espoon, Suomen toiseksi suurimman kaupungin, itäreunalla Leppävaarassa. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen itäisimpänä palokuntana toimimme mielenkiintoisessa ympäristössä, sillä toiminta-alueemme on erittäin monipuolinen. Suur-Leppävaaran alueella toimii lukuisia yrityksiä ja asuu yli 60 000 ihmistä. Mahdollisia riskikohteita on monia: kauppakeskus Sello, korkeat tornitalot, työmaat, urheilupuisto ja sen lähimaastot, Kehä I tunneleineen, Turunväylä, vilkkaasti liikennöity rantarata sekä Vermo ja muut hevostallit. Lisäksi oman alueemme ympäristössä sijaitsevat suuret teollisuuslaitokset, varastot ja tutkimuslaitokset työllistävät paikoin palokuntaamme.

Oman alueemme lisäksi toimimme tarvittaessa koko Espoon ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella. Helsingin ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitokset sijaitsevat nekin lähes kivenheiton päässä paloasemastamme, joten tehtävät myös näillä alueilla ovat mahdollisia.

Jäsenistö

Palokunnallamme on hieman yli 70 jäsentä, jotka kaikki toimivat vapaaehtoisesti. Jäsenistömme ikähaarukka on kymmenvuotiaista palokuntanuorista yli 70-vuotiaisiin ”veteraaneihin”, joista osa toimii vielä hälytysosastossakin. Jäsenistöömme mahtuu paljon eri alojen rautaisia ammattilaisia. He pystyvät omalla osaamisellaan tukemaan palokunnan operatiivista toimintaa joko suoraan hälytystehtävissä tai kouluttamalla muita hälytysosaston jäseniä. Jäsenistöömme mahtuu myös muutama pelastajatutkinnon suorittanut, ja heidän kauttaan saamme koulutukseen jatkuvasti ajantasaista tietoa ja tuoreimman kokemuksen hälytystehtäviin.

Haemme hälytysosastoomme jatkuvasti lisää uusia täysi-ikäisiä jäseniä. Hyvä fyysinen ja henkinen kunto ovat kuitenkin edellytys, jotta hälytystehtävistä on mahdollista suoriutua. C-ajokortti sekä aiempi kokemus palo- ja pelastusalalta, esimerkiksi toisen palokunnan kautta, ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Koulutamme kaikki uudet jäsenet perusteellisesti tehtäviin, ja erilaisten kurssien suorittaminen on myös mahdollista. Jos mielenkiintoinen ala, vapaaehtoistyö ja fyysiset haasteet kiinnostavat, lisätietoja saa hälytysosaston päällystöltä.