nuoriso-osasto_002Nuoriso-osasto tukee palokunnan toimintaa ja kasvattaa taitavia tulevaisuuden sammutusmiehiä sekä turvallisuusmyönteisiä kansalaisia. Nuoriso-osastoon otetaan palokuntanuoriksi 10–17-vuotiaita poikia ja tyttöjä.

Nuoriso-osastossamme toimii tällä hetkellä 15 hengen aktiivinen ryhmä eri ikäisiä nuoria. Nuoret ovat iältään 10–17-vuotiaita. Harjoitukset pidetään aina tiistai-iltaisin koulutusohjelman mukaisesti. Kouluttajia osastolla on tällä hetkellä neljä, ja välillä saamme kouluttajiksi myös muita palokuntamme jäseniä sekä avustajiksi, kuten potilaiksi, ulkopuolisia henkilöitä.

Nuoriso-osastossa harjoitellaan kaikkea sitä, mitä palokuntalaisen tulee osata osana yhteiskuntaa sekä palokuntaa. Koulutukseen kuuluu siis tärkeitä kansalaistaitoja, kuten perusensiapu ja alkusammutus, sekä tietenkin palokunnan perustaitoja, kuten tikkaiden pystytys ja niillä kiipeäminen, letkujen ja kalustonarujen käsittely. Lisäksi nuoriso-osaston kouluttajat ja nuoret osallistuvat palokunnan valistustyöhön erilaisissa tapahtumissa.

Vaikka harjoitteluun kuuluu paljon tärkeitä ja teknisiäkin asioita, ei hauskuutta ole unohdettu. Nuoriso-osaston toimintaan kuuluu viikkoharjoitusten ohella paljon muutakin toimintaa, kuten leirejä, yhteisiä illanviettoja ja grilli-iltoja. Moni on myös löytänyt palokunnasta kavereita, ja harjoituksissa tiiviiksi muodostunut ryhmä on yhteydessä toisiinsa myös vapaa-ajalla. Vuosien varrella muutama nuoriso-osastossa aloittanut palokuntalainen on löytänyt pelastustoimesta itselleen myös ammatin.

Mikäli olet kiinnostunut toiminnasta, lisätietoja saa nuoriso-osaston johtajalta.